Bookmark and Share

Wasa Gym House blogi

Ruokapäiväkirjasta apua painonhallintaan

Bookmark and Share

Torstai 7.3.2019 klo 14.27 - Janika VIlponen


Sunnuntain (3. maaliskuuta 2019) Pohjalaisessa oli iso juttu älypuhelimien ruokapäiväkirjasovelluksista. Kirjoituksen päähenkilö kertoi onnistuneensa parissa kuukaudessa pudottamaan painostaan 12 kiloa. Kerrassaan hieno saavutus! Kuten lehtijutussakin mainittiin, netti on pullollaan toinen toistaan kattavampia ja täysin ilmaisia sovelluksia.

Parhaimman hyödyn ohjelmasta saa, kirjaamalla pohjalle henkilökohtaiset tiedot (ikä, sukupuoli, paino ja pituus). Näin ohjelma laskee myös kulutettavien kalorien määrää, juuri sinun tiedoillasi. Kalorien lisäksi sähköinen ruokapäiväkirja laskee käyttäjälleen onko tämä saanut riittävästi rasvaa, proteiinia ja hiilihydraattia. Täydellisen mittariston saakin jo rakennettua, lisäämällä samaan yhtälöön liikuntasuoritukset ja vaikka vielä älykellon.  

Omasta mielestäni valmiiden ruokapäiväkirjojen ehdottomasti paras ominaisuus on se, että voit vaivatta tarkistaa, miten paljon esim. se keitetty kananmuna sisälsikään kaloreita. Hankaluus tuleekin sitten niiden aterioiden osalta, jotka perustuvat silmämääräiseen, omaan arvioon. Hirvittävän vaikea on arvioida esim. lounaaksi tilattavan salaatin kalorimäärä. Ja kuten aikaisemmassa "kenen syytä läski on?" -blogissa kirjoittelin, tieteellisen tutkimuksen mukaan ihmiset uskovat aina itsestään parempaa. Tästä voisi tehdä päätelmän, että kaikki mikä perustuu itsearvioon, on epäluotettavaa dataa ;)

Loppujen lopuksi aika harva ihminen jaksaa kirjata pitkäjänteisesti kaiken mitä suuhunsa laittaa. Jo muutaman viikon ajan ruutupaperille rustattu rehellinen ruokapäiväkirja toimii hyvänä suunnannäyttäjänä niissä tapauksissa, missä ruokailutottumuksia halutaan joiltain osin korjata.

Ja hei, Wasa Gym Housen asiakkaana et jää tämänkään asian kanssa yksin! Meiltä saat hyviä vinkkejä, miten muokata omia tottumuksia entistä parempaan suuntaan.

Energistä ja tehokasta torstaita,

Janika

kkk.jpg



Avainsanat: syöminen, ruokapäiväkirja, laihdutus